Perunkirjoitus


Perunkirjoitus on toimitettava jokaisen Suomessa vakinaisesti asuneen henkilön jälkeen. Perunkirjoituksen toimituttamisvelvollisuus on ensisijaisesti sillä kuolinpesän osakkaalla, jonka hoidossa pesän omaisuus on, eli yleensä vainajan puolisolla tai jollain lapsista. Perunkirjoitus tulee järjestää kolmen kuukauden kuluessa perittävän kuolemasta. Perunkirjoituksen järjestäminen näin lyhyellä varoitusajalla monesti muodostuukin haastavaksi tehtäväksi kaikkien muiden kuolinpesässä hoidettavien asioiden lisäksi. Jättämällä perunkirjoituksen meidän tehtäväksi, vapautat aikaa tärkeämpien asioiden hoitamiseen.

Palvelumme käsittää alkutilanteen kartoituksen, virkatodistusten tilaamisen, perukirjan laatimisen, uskottuina miehinä toimimisen sekä perunkirjoitustilaisuuden järjestämisen toimistollamme (tai sovittaessa myös muualla). Tarvittaessa hoidamme myös testamentin tiedoksiannon. Palvelumme sisältää kaiken tarpeellisen, ilman yllättäviä lisäkuluja ja ylimääräisiä velvollisuuksia. Usein on järkevää hoitaa samassa yhteydessä myös ositus ja/tai perinnönjako, jolloin nämä toimenpiteet pystytään tarjoamaan halvemmalla kuin erikseen tehtäessä.

Halutessasi voit lukea tästä lisätietoa perunkirjoituksesta.